Olen ollut piilolinssien käyttäjä niin kauan kuin oikeastaan muistan.

Taisin olla viisitoista kun sain ensimmäiset linssit silmiini ja oi sitä autuutta! Nuorelle tytölle silmälasit kun olivat suorastaan häpeä ja inhosin niitä käyttää. Siitä se sitten lähti, tieni piilolinssien käyttäjänä – ja muuten kovin aktiivisena sellaisena. Meni jossain kohtaa pidempiä aikojakin että unohdin ne välipäivät ja käytin piilolinssejä aivan liikaa, jopa seitsemänä päivänä viikossa. Kun silmät kestivät, ajattelin että eihän tässä hätää ole – ja niinhän ne siis kestivätkin, kunnes tuli se päivä jolloin tilanne muuttui ja aloin kärsimään jatkuvista kuivasilmäisyyden oireista. Kutina, roskan tunne silmässä linsseillä tai ilman, vetisyys sekä valonarkuus olivat arkipäivää, jonka myötä minulla diagnosoitiinkin kuivasilmäisyys ja samaan aikaan piilolinssien käyttöä tuli vähentää reilusti.

Lue lisää Jutta Hirsimäen blogista!

Minä olen aina rakastanut kevään tuloa

Kärsin ajoittain silmien kuivumisesta

Paras apu kuiville silmille

Olen ollut piilolinssien käyttäjä niin kauan kuin oikeastaan muistan