Mistä apu, kun silmät kuivuu, kutiaa ja vuotaa?

On niin kerta kaikkiaan ihanaa, kun on kevät. Päivät lämpenevät ja ainakin täällä meillä jo alkuviikosta harjattiin kaikki hiekoitushiekat pois jalkakäytäviltä. Rakastan tätä vuodenaikaa yli kaiken, mutta kuten kaikissa kultapilvissä, tälläkin on hienoinen tummasävyinen reuna. Kevät tietää nimittäin itselleni jatkuvaa silmien kutinaa, vuotamista ja punoitusta. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Sabora Pharman kanssa.

En ole koskaan saanut tuomiota eli diagnoosia, että olisin allerginen siitepölylle. Enkä kyllä oikeastaan arvele niin itsekään, mutta siitä huolimatta muutenkin herkät silmäni oireilevat erityisen paljon näin keväisin. Uskon sen johtuvan siitä, että ilmassa on yksinkertaisesti niin paljon kaikkia hiukkasia, että se panee silmät kutiamaan.

Varsinaiset allergialääkkeet eivät siis ole itselleni ajankohtaisia, mutta olen etsinyt hyviä, tehokkaasti toimivia, mutta herkille silmille sopivia silmätippoja vaikka miten pitkään. Olinkin tosi iloinen, kun minua pyydettiin testaamaan Tearsagain silmäsuihketta, sillä sen liposomeja sisältävä koostumus on räätälöity juuri kaltaisilleni vetisteleville kuivasilmille.

LUE LISÄÄ!

Mistä apu, kun silmät kuivuu, kutiaa ja vuotaa?

VETISTELY KURIIN!

Apua inhottavaan silmien kuivuuteen

Hyvästi kuivat silmät!

Mitä matkalle mukaan?

Minä olen aina rakastanut kevään tuloa